Brevet

Peppe bad mig snällt att publicera mailet jag skrev om i ett tidigare inlägg. Och The Queen Bee vågar man inte säga nej till! Så här kommer det. 


Hei Vappu, en istu itse radion ääressä tällä hetkellä, olen vielä toimistolla. Mutta siskoni soitti autosta ja kertoi, että hän oli kuunnellut ohjelmaasi radiosta ja kertoi päivän teemasta. Siskoni nimittäin tiesi, että itkin viimeksi aikaisemmin tänään ja aika samanlaisesta syystä kuin sinä. Olen itse asiassa ajatellut kirjoittaa sinulle monesti, mutta nyt kun siskoni kertoi mulle mitä olit kertonut tänään, niin tuli sellainen feelis, että nyt kirjoitan. Olen 31-vuotias nainen Helsingistä ja erosin noin vuosi sitten. Virallisesti ero astui voimaan toukokuussa. Tapasin ex-mieheni 18-vuotiaana. 12 yhteisen vuoden ja koko aikuisiän jälkeen on aika vaikeaa totutella olemaan yksin, vaikka olenkin aidosti onnellisempi nyt. Se on vaikeaa selittää, miten voi olla samanaikaisesti onnellinen ja tietoinen siitä, että on tehnyt oikean ratkaisun, mutta samalla surullinen siitä, että elämä ei sittenkään mennyt niin, kuin oli suunnittelut. Kuulostaa ehkä kummalliselta, mutta olen monesti saanut voimaa sinulta Vappu. Sä oot aivan mahtava nainen ja sulla on oikea asenne ja mä oon ajatellut, että jos Vappukin jaksaa olla iloinen, niin kyllähän myös minä sitten pystyn! Samalla olet kuitenkin myös kertonut mielestäni aika avoimesti silloin, kun on ollut vähän haikeampi fiilis, niinkuin tänään. (vaikka en siis itse kuunnellut tänään). Ja moneen asiaan olen samaistunut ja se myös helpottaa kun tietää, että joku toinen, vaikkakin ihan ventovieras ihminen!, ajattelee ja tuntee asioita samalla tavalla. Mä olin oikeasti maailman onnellisin morsain enkä olisi ikimaailmassa pystynyt edes kuvittelemaan, ettemekö oltais aina yhdessä. No, tähän itkemiseen. Muutin nyt maanantaina vihdoinkin pois vanhasta yhteisestä kodistamme omaan uuteen asuntoon. Ja tunteet menevät todella ristiin. Toisaalta tuntuu hyvältä aloittaa nyt oikeast oman elämänsä uudestaan ns puhtaalta pöydältä. TOisaalta kaikki vanhat tunteet pulahtaa väkisin pinnalle kun käy läpi kaikki vanhat valokuvat, kirjeet, hääalbumit ja hääkortit, etc. etc. Olen ne kaikki katsonut läpi ja itkenyt niin paljon että sydäntä raastaa mutta se on ollut todella puhdistavaa. Yritän pitää mielessäni hyvät muistot. Pitää kuitenkin muistaa, että toinen on ollut todella rakas ja tärkeä henkilö elämässäni, ja haluaisin pitää siitä tunteesta kiinni, eikä ajatella häntä pelkkänä k...päänä koska sehän ei kuitenkaan ole se totuus. Olen ollut todella innoissani uudesta kodistani ja oppia tuntemaan uutta kaupunginosaa ja uudesta elämästäni, josta nautin erittäin paljon. Mutta tänä aamuna ystävä soitti ja kertoi, että hän on mennyt kihloihin. Ja olin aidosti todella onnellinen heidän puolestaan, koska molemmat ovat ihania ihmisiä ja he sopivat niin hyvin yhteen. Mutta kun olin sulkenut puhelimen purskahdin itkuun ja itkin varmaan tunnin. Jotenkin muistui mieleen se, miten onnellinen olin itse ollut ja miten kaikki meni sitten niin mönkään ja se sai minut niin surulliseksi. Ja sit mulle tuli niin toivoton olo, hemmetti, aina kun tuntuu, että nyt on saanut taas oikeesti elämästä kiinni ja päässyt eteenpäin niin sit joku minimaalinen juttu tuo taas kaikki vanhat tunteet pintaan. Toisaalta se tapahtuu nyt ainakin harvemmin, ja olen siinä välissä kuitenkin (ainakin ajoittain) onnellisempi kuin mitä olin viimeisen kahden vuoden aikana kertaakaan. Mun mielestä me ollaan rohkeita Vappu koska olen varma siitä, että moni jatkaa onnettomissa suhteissa ihan vääristä syistä. Ja jos vähän itkettääkin välillä, niin se vain osoitta, että me ei olla mitään kylmiä narttuja! ;) Kiitti sulle vielä! Sä oot ihana! Tsemppiä :)

Haleja! Sofi

Hei!

Luin juuri meilisi radiossa ja täytyy sanoa, että itku tuli taas! Puhuit kyllä myös niin minun suulla, että oksat pois! Nämä itkut kuuluu tähän hommaan vaikka kummatkin tiedetään, että ollaan tehty oikeat ratkaisut eikä varmasti enää palattaisi entiseen. Välilllä vaan muistot koskettaa, mutta muistoillahan kukaan ei elä! Tsemppiä ja iso voimahali ja usko pois, meitä tulee vielä vastaan jotkut ihanat ja kaikilla näillä tapahtumilla elämissämme on jokin tarkoitus! :) Ja olet niin oikeassa, me ollaan niin pirun rohkeita, et heikompia hirvittää! ;)

Iloa,

V